-Parisuhteesta erosin 2010 loppuvuonna
-2011 alkuvuodesta aloitin karppaamisen, jolla sain laihdutettua 8kg (suurinosa tullut kyllä jo takaisin, hupsista)
-Palattiin J:n kanssa takaisin yhteen keväällä 2011 (eli noin puolen vuoden breikki, aikaa miettiä mitä kumpikin elämältään haluaa)
- Touko- kesäkuun vaihteessa 2011 tehtiin lomareissu Lissaboniin, ihan ok kaupunki mutta ei sellainen että välttämättä toiste menisin
- Kesällä 2011 muutin takaisin Hämeeseen ja elokuussa alkoi taas lastenhoitajan vuoden sijaisuus
- Tammikuun alussa aloitin eräässä sisustus- ja lahjatavarafirmassa konsulenttina, eli pidän sisustuskutsuja.
- Helmi- maaliskuun vaihteessa lennettiin J:n kanssa Tampaan ja tehtiin Floridassa reilu viikon Road Trippi. Tampasta vuokrattiin tuliterä auto ja ajeltiin Orlandoon, jossa vietettiin 2päivää (mm. 1pvä Disney Worldissä, Titanic The Experience). Orlandon lisäksi käytiin mm. Fort Lauderdalessa, Miamissa (Miami oli pikkuinen pettymys, mutta ajettiin sentään Miami Inkin ohi ;) ), Evergladessa, Port Charlotessa ja Tampassa. Matkan varrella käytiin useammassakin outletissa :)
Miamin maisemia
Yhden päivän shoppailut
- 2012 kesäkuussa tehtiin asuntokaupat ja muutettiin saunalliseen rivarikolmioon. Koirillekin oma pieni piha :)
- Heinäkuun lopussa aloitin vuoden määräaikaisen lastenhoitajan sijaisuuden taas uudessa paikassa.
- Sohvilla oli kohtutulehdus pari kertaa peräkkäin jonka seurauksena kohtu poistettiin. Eli ei voi teetättää pentuja :/
- Violan kanssa on jouduttu käymään todella paljon lääkärissä. Alunperin sen takia että rapsutti nenäänsä todella paljon, epäiltiin nenäpunkkiä --> 2 peräkkäistä kuuria, eri lääkket. Ei auttanut. Lääkäri epäili syringomyeliaa ja vesipäätä, jonka pystyy todistamaan vain magneettikuvauksella joka maksaa useita satoja. Lääkäri epäili allergiaa, joten määräsi allergiaruokaa jossa ei ole yleisimpiä allergisoivia ruoka-aineita. Ensimmäinen ruoka pahensi oireita, toista ruokaa Viola syö vieläkin. Violasta otettiin allergiatestit, jotka paljasti että Viola on todella pahasti allerginen mm. heinälle, koivulle, pujolle, pajulle. Lääkäri määräsi kortisonilääkitystä, jonka annostusta vähennettiin pikku hiljaa. Kortisoni ei auttanut. Tällä hetkellä Viola vieläkin rapsuttelee nenäänsä ja leukaansa ruvelle. Eli selvittely jatkuu :/
- Tämän kaiken lisäksi viimeisen vuoden aikana on
lähipiirissä ollut surua ja murhetta enemmänkin. Toivottavasti tämä
vuosi on parempi ja läheiset pysyvät terveenä. :)
Parisuhteen aikana on kertynyt kiloja vyötärölle jostain
kumman syystä. Tänään liityin FitFarmiin ja 7.1 alkaa Superdietti, joka kestää
6 viikkoa. 4.1 tulee tarkempia ohjeita foorumisivustolle. Lähdemme J:n kanssa
vajaan 10viikon kuluttua Brasiliaan Rio de Janeiroon lomailemaan joten
tavoitteena olisi tiputtaa jokunen kilo
että kehtaa mennä Copacabanalle ja Ipanemalle ;)
Nyt olisi tarkoitus taas jatkaa tätä blogia enemmän ja
vähemmän aktiivisesti ja päivitellä superdietin tehoa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti